Gang-bang

Menneisyys. Kuin kissa olisi raahannut sateesta jotain keskilattialle. Jotakin

hieman vettynyttä, jota ei tekisi mieli siivota sitä pois, vaikka tietää, että

pitäisi. Se tuijottaa painostavasti, eikä lakkaa olemasta, vaikka muuta

teeskentelisi. Menneet ajat ja mieleen tulvivat muistikuvat. Harmi, etteivät

ne ole tämän vääristyneempiä.

Ikuinen tasapainoilu. Aikanaan vain totuusarvonsa vuoksi vapaaksi

päästetyt lauseet, niin vahingollisiksi osoittautuen. Tai kätketty rakkaus,

lauluissa niin kovin ylistetty. Vanha mies kertoo unohdettua tarinaa, jonka

jujun kuulijat ovat keksimäisillään, koska se on ikiaikainen, mutta silti

kutkuttava, eikä mikään iltapäiväinen uusintalähetys. Rakkaus on kerran

ulottuvillamme, vain kerran. Sen jälkeen teeskennellään, mutta

menneisyytensä kieltävät rikkurit koettavat livetä yhtenäisestä rivistä. Harmi

vain, että niin minäkin kerran.

Syyllisyyden tunteen ja akateemisen oppineisuuteni puutteista huolimatta

saavutin joskus ymmärryksen etiikasta ja moraalista. Harmi vain, ettei ole

tekoja tämän tosiasian toteennäyttämiseksi.

Huonon omantunnon syitä olisi riittämiin. Turhamaisen monimutkaiset

lauserakenteet, jotka eivät tee ketään iloisiksi. Pahat ajatukseni, eheiksi

rakentumattomat. Gangbang. Taannoinen kusetukseni pelikoneen

lainavuoroista ja menestyksestä Mario Bros -pelissä. Huonon neuvon

antaminen, kehno selitys ja riippuvuus suonensisäisistä. Kehnot

tanssiliikkeni peilin edessä. Ala-arvoinen makuni tv-ohjelmia valitessani.

Kahdenväliset väistelyt. Huonekasvien hoidosta laistaminen. Syyttömän

betonin luonnollisen värin moittiminen. Loputtomien listojen kehitteleminen.

Äänen muokkaaminen matalammaksi vakuuttavuuden lisäämiseksi. Nimen

vaihtaminen turhamaisuuttani. Kohteeton ylenkatsonta. Hiekkatieosuuksien

kiroaminen alimpaan helvettiin. Sanan helvetti turha viljeleminen.

Peräreikäviuluvitsille nauraminen yhä uudelleen. Kolmijalkaisen jakkaran

sahaamisen jättäminen salakavalasti puolitiehen. Asioiden lakaiseminen

paksun maton alle. Kompastuminen samoihin asioihin muina miehinä.

Henkilökohtaisuuksien urkkiminen, vaikka en tehnyt tiedolla mitääni.

Puhtaan ylioppilaslakin tuhriminen piittaamattomuuttani. Harmi vain, että

orjantappurani ja ristini ovat niin kovin pölyyntyneet.

Kaipaus piileksii nurkissa hivuttautuakseen kätköistään ruoskan iskun

kantaman sisään silmän välttäessä. Harmi.

Freudilaisia lipsahduksia

Puoliystävät tietävät. He tietävät sisälläni piilottelemani salaisuudet,

tietäväthän he nimenikin, joka oli salaisuus numero yksi. Siitä alkoivat

virheet kumuloitua. Nimen lausumisen voidaan Suomessa katsoa olevan

säästeliäästi lausuttu kohteliaisuus, mutta yhtä lailla se voi olla hyökkäys

yksityisyyttä kohtaan.

Salaisuus numero kaksi? Sitä tai myöhemmin tulevia ei voi kohdata

yöuniaan menettämättä. Mitä, jos paljastuisin siksi, joka olen? Riskitaso

kohoaa.

Älä tee ensimmäistä elettä, jätä se hyökkääjän osaksi. Kontrolloi ilmeitäsi,

pystyt siihen kyllä, sillä kasvosi ovat vallassasi. Mutismi ei ole patologista.

Uhmaa ohjetta, äläkä katso ihmistä, väistä katsekontaktit keinolla, millä

hyvänsä. Älä tee freudilaisia lipsahduksia, syrjähyppyjä kuin tanssiliikkeitä

tai puhu suusi sivuitse; on ehkä parempi, ettet tee mitään.

Lukitse mielessäsi kumpuilevat epäilyksesi, älä koeta selvittää niiden

alkuperää, sillä emansipatorinen oivallus on luultavasti satua ja

vääjäämätön tuho, tuhkapilveksi muuttuminen tai luhistuminen,

annihilaatio, psykologinen kuolema uhkaavat.

Älä luota kauniisti tarjoiltuihin uskomusten kehiin. Kuvitelma

saavutettavasta autuudesta ja ymmärryksen hetkestä on kuin

houkuttelevan kaunis ja lempeä valo, jota kohti antaisi viimeisenä tekonaan

itsensä lipua muka onnesta pakahtumaisillaan, mutta ei sellaista ole kuin

aivoissa.

Kaiken selkeys, yhteen sopiminen, rauha ja käänteentekevät oivallukset

ovat utopiaa. Ei langanpäitä saa tosielämässä solmittua ja tuskin palaset

loksahtavat kohdalleen kuin hetki, jolloin tapahtumien verkostot tuntuvat

äkillisesti täysin ymmärrettäviltä.

Riisu siipesi, vahatut ja hauraat, on viisainta hyväksyä painovoima. Ole

hiljaa ja odota parempia aikoja, voit samalla heiluttaa elämällesi hyvästit.

Lapsenusko saattaa korreloida hyvän mielenterveyden kanssa, mutta olla

myös kuolemaksi. Polta siis siltasi, ilmianna vanhempasi ja pelasta itsesi;

samalla voit aloittaa puhtaalta pöydältä. Älä erehdy diskuteeraamaan

ruotsalaiseen – äläkä mihinkään muuhunkaan - tapaan. Tee toisinaan

ennakkoluulottomia valintoja leipäosastolla.

Mihin jouduin?

Kukaan ei pysähtynyt

Yksinäinen, elämänsä peräkammariin juuttunut mies lähettää taivaalle

yksinäisen Uudenvuodenraketin, mitä kukaan ei huomaa. Menetetty mahdollisuus kuin

tupakan nokkaan tarrautuva tuhka, kaikkensa antanut. Tai kuin tuulen

riepottelema ilmaisjakelulehti, joka kokee, että olisi ollut jotakin annettavaa

oikealle ihmiselle. Kenties ympäristökatastrofin estävä, kriisiytyneen

talousjärjestelmän tai mutkikkaan parisuhteen pelastava, käänteentekevä

uusi ajatus sopivaan maaperään, mutta ei. Kukaan ei pysähtynyt. Kukaan

ei syventynyt ajatuksella tai katsonut ympärilleen. Morsian kohtaa

todellisuutensa, kyynelehtii ja hyppää hotellihuoneen ikkunasta nukkuen

pian enkeleiden kanssa.

Aivan oikeilta vaikuttavia sydämiä vyöryy rinnettä alas kuin lumimassat. Ne

saattaisivat tarjoutua ulottuvilleni, jos oikein pinnistelisin tai yhtä hyvin

tukahduttaa minut alleen, mutta pötkin vaistomaisesti pakoon viime

hetkellä, ikään kuin minulla olisi vielä jäljellä ripaus vaistoa säilyä hengissä.

Hyppelehdin hetken jonkinlaista iloa ilmentäen, kunhan olin ensin

varmistanut, ettei ketään ollut tienoilla.

Jalkani raapaisee vahingossa hiekkapäällystettä ja enkelvarannot

vapautuvat kaivannoistaan. Ne olivat varmaankin juuri pääsemäisillään

pintaan muutenkin. Pinnoitteesta irronnut kivi sattuu osumaan kulman

taakse pujahtamassa ollutta tonttua suoraan otsaan. Se kierteli

selvittämässä, kuka oikeasti ansaitsi lahjansa ja alkaa nyt nauraa maassa

maaten mielestään hauskaa sattumusta, yrittäen kenties keventää

kiinnijäämisensä tukalaa tunnetta. Kohautan olkiani ja hymähdän itsekseni.

Mitäpä tuosta.

Astun junaan ja valitsen paikkani viimeiseltä riviltä, aivan kuin se auttaisi

minua olemaan saapumatta perille paikkaan, minne en tohtisi ensinkään

saapua. Paluuta menneeseen kun ei ole. Pian tuttu vuosi jättää minut

yksin.

Mustasukkaiset puut

Teräksenharmaa maisema, eläväksi tunnistamaton. Nukkuvat puut,

pystyyn hiiltyneet. Sillan rakenteiden saattaa havaita vavahtelevan ylittävän

painon alla. Yksilölliseksi halajavien betonirakenteiden tasalaatuisuus.

Ympäristöä puhkovien ajovalojen kylmä sävy vetää vertoja leikattujen

ihmisten sisäiselle tunnelmalle. Keinovalosta mustasukkaisuutta tuntevat

puut, niin kovin murheelliset epäedullisen kasvupaikkansa vuoksi.

Odottelijat pysäkillä ovat kuin suolapatsaita. Katseensa on tiukasti

naulittuna omaan kiintopisteeseensä kuin pelkäisivät tien äkillisesti

katoavan tai odottaisivat ihmettä, jota ei tule. Ihmiset ympärillä vaihtuvat

toisiin samanmoisiin. Kukaan ei huomaisi, vaikka oma äiti sattuisi

seisomaan vierellä, kenties syy eleettömyyteen onkin juuri tässä riskissä.

Huolella rakennettu ilme pysyy kasvoilla sinnikkäästi, eikä ydinlaskeuman

uhka tai vapaana liikkuva karhu saisi aikaa näkyvää reaktiota. Kaikki

valmistutuvat päivän velvollisuuksiin ja taputtelemaan toisiaan olalle

kehässä, mistä kukaan ei tohdi astua ulos, vaikka sisimmässään lähinnä

odottavat eutanasian mahdollistavan lainsäädännön armahtavan

kurjuudestaan.

Aseman kirkkaat värit puistattavat ihmisvilinään lipuvia. Asemien

yhdyskäytävälle käsitöitään ripustelevat varautuvat tosiasiaan, ettei kukaan

osta tänään mitään. Ilmaisjakelulehti pinon pohjimmaisena on

samanaikaisesti tyytyväinen sijaintiinsa karttaessaan inhimillistä

kosketusta, mutta myös kavahtaa pinon vääjäämätöntä hupenemista.

Puhtaanapitoon ohjelmoidut yksilöt kiroavat työnsä tyhjäksi tekevää

tuulenvirettä liukuovien tuntumassa. Harjoitellun tiukan ilmeen myötä

hampaat lienevät kasvaneen yhteen.

Turtumus kaikkeen. Aivokuoren aktivaation ja näkyjen pitelijät eivät voita

loputonta taisteluaan sumeuden keskellä. Ympäröivät hälyäänet häiritsevät

takaisin raukeuteen lipumista vain hieman.

Yksinäiset valomainokset, kyvyttömät herättämään huomiota, mitä niin

kovin janoavat ja joka tekisi niiden olemassaolosta jälleen mielekästä.

Ohitetut asemat katselevat kiitävän junan lämpimien valojen perään.

Kaikkia pelottava pimeys tuntuu vaanivan ympärillä, vaikkei pimeydessä

ole kuin mielikuvitus.

Joku mielipuoli on aivoissani viljelemässä hassunkurisia ajatuksiaan, jotka

itävät jo salakavalasti. En suostu hymyilemään, osaisinkohan enää?

Yötyön jämerät tunnit

Työyö on vasta alussa, mutta painovoimaa uhmaavat silmäluomet ovat jo

raukeat. Väkijoukot ovat hajaantuneet, muuttuneet peittoihinsa

käpertyneiksi yksilöiksi, kuorsaaviksi ja tuhiseviksi.

Yö pitää uutta aamua panttivankinaan, eikä toivo ole näyttäytynyt alueella

tuntikausiin. Kaiken arvokkaan kulttuurissani voisi joku virkeämpi

käsikopelolla pujottaa neulansilmän läpi, kunhan keskittyisi riittävästi. On

vain jaksettava uskoa ajan kulumiseen, jonka lähettiläinä viisarit seinällä

toimivat ja etenevät verkkaista vauhtiaan. Viisarit tuntuvat vain ilkkuvan

omaa, inhimillistä keinottomuuttamme tapahtumisen kohteina.

Yön muuttumattomuus. Pysähtyneisyys. Ilmastointi vaikenee. Ärsyketyhjiö

ja kaiken ennakoitavuus. Kosteat ja jämerät kivenmurikat ympärilläni

varmistavat, etten voi ennenaikaisesti paeta lohduttomuutta kumisevasta

vankityrmästä. Selviäisinkö edes ulkomaailmassa enää?

Odotan. Odotan. Kello naksahtaa, uusi minuutti alkaa ja odotan seuraavaa.

On niin hiljaista, että kuulen sydämen lyövän, vaikka se majaileekin

kollegan rinnassa. Miten hitaasti ja kylmänä veri virtaakaan, raviten

äärialueita niukin naukin, en silti vielä huomaa merkkejä nekroosista.

Ihmishahmot ovat vähissä, mutta sentään yksinäisyys on ympärilleni

kietoutuneena. Elonmerkkejä; valpastun hetkiseksi, kun wc:n ovi kolahtaa

suhteettoman kovaäänisesti. Sulkeako taas silmät ja hyväksyäkö

jonkinasteinen palvelusrikkomus, valinnanvarani hupenee, yö etenee.

Kello seinällä lupailee välillä liikoja, kun sitä katsoo valheellisesta kulmasta.

Pimeät tunnit vaanivat odottaen vuoroaan. Kosketan nenänpäätäni vain

jotakin tehdäkseni. Siirtyisimmepä edes kesäaikaan. Heijastukseni

ikkunassa vilkaisee minua uudelleen kuin ihmetellen, onko tuo ihan

tosissaan, mikä tuntuu hajottavalta hyökkäykseltä yksityisyyttäni kohtaan.

Ulkona joku tuntematon suunnittelee kansanlaajuista muuttoliikettä pois

maasta, jotta veronmaksajia ei olisi jäljellä, eikä tänne haluaisi kukaan tulla.

Siihenkin suunnitelmaan on kai jokaisella perustuslaillinen oikeus.

Millaisia yötöitä aamu tulikaan paljastaneeksi, ei niistä ole paljoa

kerrottavaa.

Mutta aamu saapui. Pimeääkin pimeämpi tyrmä vaihtuu aamun kajoon ja

aurinkoiseen kukkaketoon, jonka yllä pikkuruiset keijut leikkisästi

välkehtivät yllätyksellisine liikkeineen.

Raahaudun rottien näykkimin jaloin asemalle.

Vähät paranoiasta

Mitä siitä, jos painatkin junan ovien avausnappia etusormen toisella

nivelellä välttääksesi sormenjälkiesi jättämisen? Haluat kenties pukeutua

huomiota herättämättömään vaatetukseen ja kadota kasvottomana

väkijoukkoon? Tai pysytellä kotona ja vetää verhot kiinni kenenkään

huomaamatta. Mitä, jos et halua sylkäistä edes pientareen tiheikköön, jottei

dna:ta saataisi tutkittua ja liikkeitäsi jäljitettyä.

Mitä, jos tunnetkin olevasi lintujen kaiken näkevien silmien tarkkailun

kohteena, etkä usko lentokieltoalueen koskevan niitä? Vaikka järjellä

tietäisit niiden todellisuudessa olevan enemmän kiinnostuneita

asemalaiturille oksentamistasi eilisen ruuan tähteistä? Mitä, jos kaiken

varalta nuolet omat oksennuksesi?

Mitä, jos sinusta tuntuu arveluttavalta, ettei silmiäsi nokkimaan hamuavaa

korppia näy missään ja toisaalle katseensa suunnanneet ihmiset näyttävät

juuri tuosta syystä epäilyttäviltä, vaikka itse toimit aivan samoin?

Mitä siitä, jos hengitätkin pinnallisesti, jottet varomattomasti paljastaisi

varjelemaasi sisintä tuntemattomille? Mitä, jos epäilet ulkoilulla olevien

koirien etsivän juuri sinun vainuasi tai pelkäät yhden niistä tulevan kohta

venyttämään sukkia jaloistasi, koska juuri tuo rotu kenties tekee niin?

Jos pelkäätkin silmän iiriksen tunnistavia laitteita asennetun Valtion

Rautateiden kalustoon ja katsot tarpeelliseksi kulkea katse alas luotuna tai

silmät suljettuina, kun se vain on mahdollista? Mitä, jos haluatkin päästä

hampaistasi eroon, koska niissä saattaa toki olla tiedusteluun soveltuvaa

teknologiaa ja uskot niin, vaikka viimeaikainen metamfetamiinin käyttösi

olisikin ollut maltillista?

Ehkä se ei haittaa, mutta et voi olla varma.