Juhannusyön kurimus

Juhannusaaton ilta ja matkaan työpisteelle, sillä olen tuottava yksilö. Ihmettelen, kärsiikö kansa aivoverenvuoroepidemiasta, koska joka toisen puhe sammaltaa, kasvot vaikuttavat roikkuvan pään etupuolella ja kuola valuu hallitsemattomasti. Vai olisivatko ratkenneet juopottelemaan, eivät suinkaan!
Jostakin kuuluu rengasmelua, ehkä on muutakin elämää kuin tämä näkyvissä oleva. Kesänviettopaikoille vieraita tulee joko liikaa tai liian vähän, vaivautuneena kehutaan tarjoiluja, jotka eivät sittenkään menneet mitenkään nappiin. Isäntäperhe riitelee lasten nukutusvuoroista, myöhemmin huoltajuudesta.
Kohta on jo yö, vaikka pimeys ei maisemaa syleilekään. Ympärillä on hiljaista, oudon hiljaista. Kaikenlainen kiire puuttuu toisin kuin juhannustaikoja tekevän kansan keskuudessa, joka koettaa olla toiveikas ja päästä vielä hieman onnellisempaan olotilaan. Kello käy hitaasti, viisarit pitänevät säästäväisyyttä ja malttia arvostettavina ominaisuuksina.
Syödäkö jotakin, taannoisten sanojeni lisäksi? Jään tuijottamaan kysymysmerkin kaarta ja pohdin, empiikö aika kulkusuuntaansa risteysalueella kuin elollinen. Entä tarkoittaako tyhjä kenttä vielä valitsemattomien merkkien edessä vapautta vai velvoitetta? 
Tuntuu, että olen yksin maailmassa kuin Sinuhe. Ihmiset ovat lähellä, mutta sopivan etäällä, puhelimen valitsimen päässä. Tekevät, mitä tekevät, mokomatkin vapaan tahtonsa kantavat.
Luon jälleen uuden katseen kellotauluun, kaiken hyvän tuojaan ja unelma aamunkoitosta suojaa masennukselta vielä hetken.
Aamu. Maailma valaistuu entisestään. Poistun kustannuspaikalta.
Ympärillä villieläimet seuraavat vähien tapahtumien kulkua jännittyneinä, kenties haluten olla juuri kuin me luomakunnan kruunut, vaikka oletettavasti ymmärtävät väistämättömän pudotuksen olevan raju.
Junaa odotellessani seison kohti Aurinkoa, jotta saisin väriä muuallekin muin silmänalusiini. Koen hetkellisen onnen tunteen, joka ei ole keneltäkään pois.

Misantropinen fasadi kasvoillani

Kohtaaminen junassa, tuntemattomien. Syrjäsilmin huomaan toisen

henkilön kasvojen vääristyvän omituisesti, ehkä hymyilee. Varma tästä en

voi olla, sillä he ovat jo aivan lähietäisyydellä; ehdoton henkilökohtaisen

reviirin loukkaus, arvelen hiljaa mielessäni. Sellaista on tässä maailmassa

hankala sietää menettämättä täydellistä määräysvaltaa omaan elämäänsä.

Pian käsivarret ovat jo toisen vartalon ympärillä, mutten huomaa viitteitä,

että kyse olisi ollut hengiltä kuristamisesta. Läheisyyteen ja ytimiin pääsy

on kaiketi ollut lajimme säilymisen kannalta olennaista, sillä lauman

tuntumassa sinnittelevien osa ei ole koskaan ollut kehuttava. Siellä hylkiöt

kadehtivat yhteyteen päässeitä kuin veri, sen lähtiessä vastentahtoisesti

sydämestä uudelle kierrokselleen musertavan paineen ajamana.

Katselen ulos ja yritän parhaani mukaan vaikuttaa epäkiinnostuneelta

tapahtuneesta, sillä en voi riskeerata misantropisen fasadin valahtamista

kasvoiltani. Ei kai kukaan huomaa minua, tuskinpa katselevat pöllöjen lailla

ympärilleen. Olen täysinoppinut, osaan tämän kyllä, mutta samalla toivon

ulkopuolella tapahtuvan jotakin, joka olisi uskottavasti varastanut huomioni.

Kulkisipa laiturialueella hassunnäköinen, pörröinen koira, joka ei pahastuisi

viipyilevistä katseistani. Ottaisinko puhelimen käteeni? Ei, se olisi kenties

liian huomiota herättävä liike, sillä mitä olisin tutkivinani tyhjältä, elottomalta

ruudulta? Olisipa talvi ja saisi ihmetellä, miten monimuotoisia osin sulaneet

lumikimpaleet ovatkaan, kuin hiutaleet itse. Kunpa jokin kuluttamiseen

ohjaava valomainos vilkuttaisi viimeisiään, saaden aikaan epileptisen

kohtauksen. Nousisi edes myrsky, jotta voisin todistaa oman

eleettömyyteni sen rinnalla. Kulkisipa portaikkoon erikoisesti askeltava

ihminen, vaikka sitten viallinenkin. Ilmaantuisipa paikalle vallaton

poikajoukkio, joka on liikkeellä kotiintuloajan tuollapuolen tai muu vastaava

potentiaalinen järjestyshäiriö, mihin kiinnittää vastuuntuntoisen kansalaisen

huomio. Keksisinpä tekosyyn räpäyttää silmiäni, ilmassa ei kuitenkaan

näyttänyt leijailevan mitään, mikä olisi mukamas yllättäen lennähtänyt

pinnalleni.

Taivas näyttää siniseltä kuin postikorteissa ja valkoiset valheet erottuvat

sitä vasten. Ne lipuvat ihmisten välillä hiljalleen eteenpäin kuin pilvet, jotka

etsivät itseään taivaalta, mutta eivät usko menestykseensä hetkeäkään.

Uskon puutteestaan huolimatta ne ovat liima, joka pitää maailman täpärästi

radallaan ja ihmiset järjissään. Kaikki tapahtuu juhlallisen itsepetoksen

turvin, mutta kaikki keinot kyllä sallitaan asioiden sujuessa kuten ennenkin.

Astun ulos ja soluttaudun harmaaseen kohinaan.

Miltei syyntakeeton

Ei minua voi vetää tapahtuneesta henkilökohtaiseen vastuuseen,

suhtaudun toki vakavasti työntekoon. En tunnista, että työpäivän merkitys

olisi hiipunut hiljalleen kuin kohentamaton nuotio. Ehkä vain olen sikeästi

nukkuvaa sorttia, en herännyt kunnolla ja työpäivä sattui harmillisesti

jäämään väliin. Ehkä torkkutoiminto ei toiminut kunnolla tai käteni toimi

liiankin hyvin, sammuttaen hälytyksen liian monta kertaa täysin

tietämättäni. Tai ehkä en ollut huomannut vaihtaa asentoa riittävän usein ja

käteni ei enää toiminut, olin sairauslomakunnossa, mutta en voinut

ohimenevän pareesin vuoksi ilmoittaa poissaolostani. Ehkä, sillä varma en

voi olla.

Ei minua voi syyttää huikentelevasta sattumasta. Muistan vain

painautuneeni kokonaan kiinni vieraaseen vartaloon, tunteneeni sen

jokaisen liikkeen kuin ominani. Luultavasti kosketuksen lämpö ja pehmeys

viettelivät itsekkyyttä stimuloivia aivoalueitani ja tiettyjä, niin kovin

turmiollisia yhdisteitä. Serotoniini, oksitosiini, mitä niitä onkaan. Olin nuori

ja oli kesä, en ehkä voinut itselleni mitään. Tai ehkä menneisyyteni oli jo

päättänyt tapahtumista puolestani.

En voi ottaa vastuuta yllättävästä rahanmenostani, sillä olisin aivan yhtä

hyvin voinut päätyä voitolle. Luottamus henkilökohtaiseen menestykseeni

oli rajaton. Olin voimieni tunnossa, mikä on sinällään päihdyttävää, mutta

tunsin myös ymmärtäväni pelipöydän jakajaa katseesta. Juuri, kun pääsin

omilleni, oli voittoputki päällä, eikä silloin tokikaan voi lopettaa. Jatkuva

tappiosuunta taas kääntyy jo kylmien todennäköisyyksienkin valossa.

Epäilen pirun käyneen olkapäälläni; en ole varma, mutta jossakin

vaiheessa minua kyllä kutitti.

En itse varmaankaan juonut liikaa, mutta jotakin pääsi tapahtumaan.

Väliintuleva muuttuja. Jokin minussa joi lasin tyhjäksi, vaikka olin jo

päättänyt lopettaa. Otin uuden juoman, juoma otti juoman, juoma otti minut,

vaikka tolkutin itselleni alvariinsa, ettei minun ole enää jano. No miten

luulisitte käyvän, kun järki ja tahto käyvät ikuista taisteluaan elintilasta?

Luultavasti minulla on jokin diagnosoimaton, neurologinen häiriötila, mistä

en ole koskaan kuullutkaan. Lisko minussa oli varmaankin hereillä.

En tarkoittanut ostaa kolmatta, samanlaista kenkäparia, mutta kun ne

näyttivät ja tuoksuivat niin hyviltä juuri siinä esillepanossa. Ammattilaiset

ovat tuon kaiken suunnitelleet, miten minä maallikkona olisin voinut

vastustaa hypistelemisen huumaa, ostohetken huumaa, omistamisen

huumaa. Ihmisen autius ilman maallista hyvää. Keitä me muka olemme

ilman meitä ympäröiviä tavaroita? Mitä siitä, jos katumus lyö kasvoille heti

ostohetken jälkeen, onhan elettävä hetkessä. Miten niin koti on jo täynnä

tavaraa? Kyllä tuolle paikka löytyy.

Vedenpitävät alibit. En ollut siellä. Se oli joku muu näköiseni. Minulla oli

kuitti todisteena, mutta ulkomaalaistaustainen joukkio vei sen kuin olisivat

tienneet, mitä tekivät, ajattele!

En edes pidä hänestä. Miksi olisin tehnyt niin? Täysikuu, matalapaine tai

muu säätyyppi vaikutti minuun.

Tosiasiat ja koko muu kulttuuri on väärässä, eikä ymmärrä mistään mitään.

Taksikuski ja humalainen

On yö ja taksisuhari on pettynyt asiakkaisiinsa. Joko on liian hiljaista ja

asiakkaita on liian vähän tai sitten vääränlaiset asiakkaat pilaavat hyvän

hiljaisuuden. Humaltuneen asiakkaan kaikkivoipaisuus ja onnellinen olotila,

kun itsellä suuta kuivaa niin penteleesti. Samat, mieltä uuvuttavat

kysymykset. Oletko isäntä vai renki? Onko ollut hiljaista (kuin ei tietäisi) tai

täydellinen hiljaisuus hetkellä kun on hankala pitäytyä valvetietoisuudessa.

Tutkijan pettymys urakehitykseensä. Sitä on sitoutunut työhönsä, sinnitellyt

niukoilla resursseilla, tullut mielestään epäoikeudenmukaisesti sivuutetuksi

virkoja jaettaessa, odottanut oikeuden jonakin päivänä tapahtuvan, tehnyt

pitkää päivää ja sivutuotteena pilannut perhesuhteensa. Vieraat lapset

kotona ovat salaa kasvaneet suurikokoisiksi ja nyt julkaistu, uusi

tutkimusnäyttö uhkaa osoittaa oma, hellitty teoria

paikkansapitämättömäksi. Onko koko elämäntyö mennyt hukkaan?

Bajamajan pettymys päihtyneihin. On tullut vasta tyhjennetyksi ja olisi

valmis ottamaan orgaanista tavaraa vastaan, tarjoamaan pinnistelleille

ansaittua helpotusta. Mutta eikö mitä! Juhlakansa kusee tyhjyyttään

kumisevan kopin ulkoseinään ja jaloille. Epäuskon hetkellä sitä tulee

esittäneeksi itselleen kysymyksiä oman olemassaolonsa tarkoituksesta ja

sijaintinsa perusteista. Vastaukset vain uupuvat.

Sukan pettymys oharit tehneeseen pariinsa. Yhdessä on koettu

kaikenlaista, selvitty pesukoneen virheellisesti valituista ohjelmista, eletty

samassa rytmissä, kuljetettu kantajansa melkoisen kiinnostaviinkin

paikkoihin koiranilmasta ja veden vihmonnasta huolimatta ja päästy perille

uskon puutteesta huolimatta. Voisi vaikka vannoa, että sitä mentiin pesuun

yhtä matkaa, mutta nyt toista ei näy missään ja vaikka perimätieto aina

tällaisesta varoitteleekin, ei tilanteeseen siltikään ole tullut varautuneeksi.

Mitä on sukka ilman toista, hylkiö. Itsekin menettää käyttöarvonsa moisen

Ohari-Ollin seikkailujen myötä. Perkele.

Vakuumipakatun lihakimpaleen pettymys Kesä-Reiskaan. Vaikka on itse

tullut kasvatetuksi vastuuntuntoiseksi osaksi eläintä ja pitänyt huolen ajan

viettämisestä juuri sopivassa lämpötilassa, katkeaa kylmäketju

kalkkiviivoilla. Ja kaikki romuttuu vain siksi, että joku päättää pitää

ammattiyhdistysliikkeelle niin kovin tärkeän 12 minuutin kahvitaukonsa,

joka on taipuvainen venähtämään hulvattomastikin. Siinä sitä sitten

lojutaan muovilaatikossa; niin lähellä, mutta hieman väärässä paikassa.

Sitä tuntee paheksuvat katseet ja voi vailla elävää hermotustakin miltei

imitoida nenän nyrpeää ilmettä, aivan kuin olisi itse tehnyt jotakin väärää.