Ei minua voi vetää tapahtuneesta henkilökohtaiseen vastuuseen,
suhtaudun toki vakavasti työntekoon. En tunnista, että työpäivän merkitys
olisi hiipunut hiljalleen kuin kohentamaton nuotio. Ehkä vain olen sikeästi
nukkuvaa sorttia, en herännyt kunnolla ja työpäivä sattui harmillisesti
jäämään väliin. Ehkä torkkutoiminto ei toiminut kunnolla tai käteni toimi
liiankin hyvin, sammuttaen hälytyksen liian monta kertaa täysin
tietämättäni. Tai ehkä en ollut huomannut vaihtaa asentoa riittävän usein ja
käteni ei enää toiminut, olin sairauslomakunnossa, mutta en voinut
ohimenevän pareesin vuoksi ilmoittaa poissaolostani. Ehkä, sillä varma en
voi olla.
Ei minua voi syyttää huikentelevasta sattumasta. Muistan vain
painautuneeni kokonaan kiinni vieraaseen vartaloon, tunteneeni sen
jokaisen liikkeen kuin ominani. Luultavasti kosketuksen lämpö ja pehmeys
viettelivät itsekkyyttä stimuloivia aivoalueitani ja tiettyjä, niin kovin
turmiollisia yhdisteitä. Serotoniini, oksitosiini, mitä niitä onkaan. Olin nuori
ja oli kesä, en ehkä voinut itselleni mitään. Tai ehkä menneisyyteni oli jo
päättänyt tapahtumista puolestani.
En voi ottaa vastuuta yllättävästä rahanmenostani, sillä olisin aivan yhtä
hyvin voinut päätyä voitolle. Luottamus henkilökohtaiseen menestykseeni
oli rajaton. Olin voimieni tunnossa, mikä on sinällään päihdyttävää, mutta
tunsin myös ymmärtäväni pelipöydän jakajaa katseesta. Juuri, kun pääsin
omilleni, oli voittoputki päällä, eikä silloin tokikaan voi lopettaa. Jatkuva
tappiosuunta taas kääntyy jo kylmien todennäköisyyksienkin valossa.
Epäilen pirun käyneen olkapäälläni; en ole varma, mutta jossakin
vaiheessa minua kyllä kutitti.
En itse varmaankaan juonut liikaa, mutta jotakin pääsi tapahtumaan.
Väliintuleva muuttuja. Jokin minussa joi lasin tyhjäksi, vaikka olin jo
päättänyt lopettaa. Otin uuden juoman, juoma otti juoman, juoma otti minut,
vaikka tolkutin itselleni alvariinsa, ettei minun ole enää jano. No miten
luulisitte käyvän, kun järki ja tahto käyvät ikuista taisteluaan elintilasta?
Luultavasti minulla on jokin diagnosoimaton, neurologinen häiriötila, mistä
en ole koskaan kuullutkaan. Lisko minussa oli varmaankin hereillä.
En tarkoittanut ostaa kolmatta, samanlaista kenkäparia, mutta kun ne
näyttivät ja tuoksuivat niin hyviltä juuri siinä esillepanossa. Ammattilaiset
ovat tuon kaiken suunnitelleet, miten minä maallikkona olisin voinut
vastustaa hypistelemisen huumaa, ostohetken huumaa, omistamisen
huumaa. Ihmisen autius ilman maallista hyvää. Keitä me muka olemme
ilman meitä ympäröiviä tavaroita? Mitä siitä, jos katumus lyö kasvoille heti
ostohetken jälkeen, onhan elettävä hetkessä. Miten niin koti on jo täynnä
tavaraa? Kyllä tuolle paikka löytyy.
Vedenpitävät alibit. En ollut siellä. Se oli joku muu näköiseni. Minulla oli
kuitti todisteena, mutta ulkomaalaistaustainen joukkio vei sen kuin olisivat
tienneet, mitä tekivät, ajattele!
En edes pidä hänestä. Miksi olisin tehnyt niin? Täysikuu, matalapaine tai
muu säätyyppi vaikutti minuun.
Tosiasiat ja koko muu kulttuuri on väärässä, eikä ymmärrä mistään mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti