Älä vaan tee tätä

Älä liiku.

Älä vaivu synkkyyteen.

Älä sano väärää todistusta.

Älä astu uppoavaan laivaan.

Älä jätä ojentamatta kättäsi.

Älä tee sitä, ainakaan roskaa.

Älä sylje tai kuse vastatuuleen.

Älä ulvo kuuta taajama-alueella.

Älä piiskaa sitä kuollutta hevosta.

Älä lähde liikkeelle liian myöhään.

Älä sano mitään, ainakaan koskaan.

Älä myy periaatteitasi polkuhintaan.

Älä käytä tekosyitä, mistä jäät kiinni.

Älä kadehdi ansaitsemaasi enempää.

Älä varasta enempää kuin jaksat kantaa.

Älä anna ymmärtää tietäväsi enemmän.

Älä turhaan etsi totuutta äitisi katseesta.

Älä tavoittele tähtiä ilman käypää alusta.

Älä jätä suihkua valumaan saippuoidessasi.

Älä torkuta tai muutoin altista itseäsi Helvetin tulille.

Älä osta vaatteita ja odota niiden kasvavan kaapissasi.

Älä takerru yksittäisiin sanoihin kuin hukkuva oljenkorsiin.

Älä polta siltojasi ennen kuin olet täysin varma reitinvalinnasta.

Älä jätä liian pitkää turvaväliä hirvien väliintulon ehkäisemiseksi.

Älä katso aurinkoon tai toista ihmistä tehottomalla pahalla silmällä.

Älä syö suolaa sokerina, vaikka pahansuovat kaverisi usuttaisivatkin.

Älä kiellä menneisyyttäsi, mutta varo kaiken varalta katsomasta taaksesi.

Älä väheksy tai pilkkaa saapuvaa vuodenaikaa sen ollessa kaikkein

haavoittuvimmillaan.

Älä maalaa itseäsi nurkkaan paitsi, jos tarvitsen hyvän tekosyyn

perhejuhlien passaamiseen.

Älä yritä laittaa jääkautta paremmaksi tunnelman pilaamisen tai

maisemanmuokkauksen saroilla.

Älä anna tilaisuuden valua hukkaan, sillä hukka voi saada mahanpuruja ja

sinä taas syytteen eläinsuojelurikkomuksesta.

Mitenköhän maailmassa eletään vuonna 2015?

Sitä mietin.

Lipeäkalaa ja lahjastressiä

Alkutalven viheliäisen napakka tuuli härnää asemalaiturilla joulumieltä

odottelevia. Ei tule juna, ei joulumieli ja kaikki tietävät sen melkein.

Käännän tuulelle selkäni, vaikka tiedän sen olevan epäkohteliasta ja tuulen

haluavan vain inhimillistä kosketusta, kuten muidenkin. Se hermostuu

hieman ja koettelee meitä tehokkaimmin puuskin, terävöittäen viestiään

neulanterävin annoksin jäätävää tihkua. Nahkatakki oli sittenkin oikea

valinta, sillä pian eriväriset luer-lock -kantaiset neulat koristavat ihmisten

selkämyksiä. Moni hypähtelee paikallaan tuskissaan, mutta yrittää salata

tämän pelätessään erottuvansa kaltaistensa joukosta.

Pääsen perille ja odotan Latvialaisoopperan alkamista. Pian talon kulmalla

voikin huomata hiiviskelevän partanaamaisia, sipsuttavin askelin eteneviä,

pienikokoisia vieraita. Myytit romuttuisivat, jos ihmisten oikeasti tekisi mieli

ottaa kiinni näitä humalaisia, sirkuksesta karanneita tai arkityönsä

menettäneitä lainsuojattomia. Kaipa sitten romantikoista tuntuu mukavalta

ihmetellä, miten matalalta maailmaa tarkastelevat kummajaiset onnistuvat

näkemään puuhiamme suuren teatterin alkamista odotellessamme. He

ovat siellä. Vaanivat asukkaita ja tyhjeneviä asuntoja, tilaisuuttaan

kärsivällisesti odottaen.

Lipeäkala, lahjastressi, ulottumattomissa olevat lisämaapallot ja

syyllistyminen postikorteista, joita et tullut lähettäneeksi. Himmeleitä

harmittaa, koska ovat mielestään joutuneet negatiiviseen valoon kunta- ja

soteuudistuksen myötä. Enpä tiedä, ehkä tuokin julkisuus saattaa innostaa

joitakuita näpräämään olkikoristeita, vaikka pölyyntyviä ja hauraita ovatkin

ja vaikka niiden säilyttäminen vaatiikin muutamia ylimääräisiä asuntoja. Ei

sellaisiin ole kasvukeskuksissa varaa. Yhtä lailla hauraita, rispaantuneita ja

pölyyntyneitä ovat onnelliset joulumuistommekin, joita voi toki kirjoittaa

uusiksi itsepetoksen taatessa olemassaolomme siedettävyyden.

Aattoilta ja jännitys kohoaa. Aikuiskansalaiset yrittävät innostua juhla-

ateriasta, vaikka ovat maistaneet joulupöytää jo viidessä aiemmassa

tilaisuudessa, joiden järjestäjät eivät tulleet ajatelleiksi tekevänsä

karhunpalveluksen ruokailijoille ihan tuosta noin vaan. Kukaan ei huolehdi

diabetes mellituksesta kärsineestä siasta, jonka alaraajat on pitkälle

edenneiden verenkiertohäiriöiden vuoksi amputoitu ja mitkä ovat nyt

sinapilla kuorrutettuina tarjolla iltaa sulostuttamassa. Siat yrittävät kömpiä

eteenpäin talvikarsinassaan ja saada osuutensa, mikä ei ole helppoa

itsekkäiden, nelijalkaisten lajitovereiden keskellä. Lapsia taas ei voisi ruoka

vähempää kiinnostaa. Nauravia nakkeja jo kaivataan ja siirrellään ruokia

lautasen reunalta toiselle, ihan kuin kitka saisi ruuat katoamaan. Olisi

päästävä jo lahjojen kimppuun.

Mies humaltuu, naisen töppösten pohjat kuluvat samaa tahtia

kokolattiamaton kanssa. Sikoja vastustavat eivät hyväksyisi tuollaista

hiusten tuulettelemista suvun nähden vaan mielessä on ennemminkin oma

valtio, missä kuljettaisi ilkosillaan ja pelkät siteet silmillä. Olisi nimittäin

huomattavasti kätevämpää kuin pelkkä hunnuttaminen.

Loppuhuipennus. Turhien tavaroiden taivas. Vanhemmat kauhistelevat itse

ostamiensa lahjojen pinnallisuutta, epäekologisuutta ja määrää. Lapsi

vetää pukkia tekoparrasta.

Kaikilla muilla paitsi kurittomalla on hieman epämukava olo. Hankeen

joutaisivat, mokomatkin!

Arvoitukselliset maan ihmiset

Joulu on rauhoittumisen aikaa, enkä välittänyt kiirehtiä enää. Olin ajanut

talon kulmalla röökillä norkoilleet tontut matkoihinsa ja lähettänyt Pukille

asiattoman kiukkuisen palautteen, parantumaton juorukello kun olen.

Halusin päästä ikuiseen rauhaan ja ehkä kuulostella samalla olisiko

Freudin thanatoksessa viettinä mitään järkeä vai olisiko ollut vain teoriaan

tarrautuminen pakonomaisesti ja sen täydentäminen tarvittavin lisäosin.

Istuin alas ja odotin, kunnes kaikki maailman ihmiset alkoivat olla kulkeneet

ohitse. Puut kasvoivat suuriksi ja niitä kaadettiin lahoamisen ja

kaatumisvaaran vuoksi, sivilisaatiot rappeutuivat, verisuonet kalkkeutuivat

ja sen myötä rakkauskin näivettyi. Oman heijastuksen katseleminen

viereisestä, sävytetystä ikkunasta ei jaksanut huvittaa sitten lainkaan. Pidin

silmällä Telluksen ajankohtaista väkimäärää netin avustuksella ja viimeisen

tuntemattoman saavuttua kamppasin hänet, sillä ei nykymaailmassa hitaat

tahdo selviytyä. Kysyin mitä löysit, mutta ei siitä riitaa syntynyt vaan hetken

kestänyt ystävyys. Ilmeisesti suomenkieli kuulosti hauskalta ja kaipa

hänellä oli ymmärrystä tilannekomiikkaan. Tiedä sitten motiiveistaan.

Arvoituksellisia ovat maan ihmiset.

Joskus sitä osaa olla vähään tyytyväinen ja pelkkä keinuva lanteiden liike

kävellessä, puun sinnikkään elämänhalun havaitseminen ankeasta

kasvupaikasta huolimatta tai numero 11 riittävät motivoitumaan pitämään

silmät lähes keskeytyksettä auki päiväaikaan. 11 on sikäli demokraattinen

numero, että pylväät ovat täysin identtiset, mutta jos sattuu tulemaan

piirretyksi ensimmäisenä, saa kymmenkertaisen arvon, kuten syntyvän

lapsen tulevaisuuskin on kirjoittamaton ja maailma vielä mahdollisuuksista

turvoksissa.

Toisinaan taas on yhtä lailla helppoa menettää uskonsa. Näin ainakin, jos

sortuu ajattelemaan Aurinkomme vääjäämätöntä tuhoa, muoviroskia ojan

penkalla tai ihmisiä, jotka yleisötapahtumasta poistuttaessa tapaavat

yllättäen vanhan tutun ja jäävät keskelle ruuhkaista poistumistietä auvoa

teeskennellen verestämään vanhoja ja välttelemiään muistikuvia, kuten

maailmassa ei muita ihmisiä olisikaan.

Oho, bitit loppuvat, enkä päässyt mihinkään asiaan. Pihkura!

Vuoteenvierusraportti

Makaan kyllä kuuliaisesti täysin hievahtamatta, mutta uni ei tule silmään tai

rauhoitu minuun muutoinkaan vaan poukkoilee huoneessa milloin mihinkin

kuin kiusallaan. Sen voi kyllä huomata luomien raosta samalla kun leikkii

kuollutta sälekaihdinten päästäessä armeliaasti hieman katulyhtyjen

tärkeänä pitämää valoa muutoin pimeään huoneeseen.

Suden ulvontaa imitaationa harjoitellut poro ilmestyy eteeni jälleen. En voi

olla varma, mutta epäilen sen suunnittelevan leirin vaihtamista. Vai liekö

halunnut pitää viholliset lähellä, liittyä heihin vai ainoastaan harhauttaa niitä

kuuta ulvomalla kulkeakseen rauhassa öisillä saloilla? Se on näemmä

vaihtanut saksanpolkkaperformanssinsa steppaamiseen Heralan tyyliin

kikkaillen samalla knallihattua ja ruokovartista, käyristettyä kävelykeppiään

pyöritellen.

Unen läheisyydessä voi teeskennellä ikään kuin olisi joku, jolle

teeskennellä. Peiton kahina lähelläsi, vuoteen natiseminen asennon

vaihtuessa, kehon lämpö ja raskas hengitys. Tämänkaltaisista ajatuksista

olisi hankkiuduttava eroon väkivalloin elleivät ne muutenkin sattuisi

hiipumaan hiljalleen kuin hiillos Kipinä-Mikon torkahdellessa. On

varmistuttava, että viimeistään aamuun mennessä kaikki tämä poistetaan

häveliäisyyssyistä kohdattujen unelmien listalta ja tuntuu utuisuudessaan jo

tavanomaiselta unelta.

Herättyään sitä huomaa yöllä kirjoittaneensa jälleen uuden kultaisen

säännön vuoteenvierusraporttilehtiöön. Siinä lukee ”Älä sorru

unelmoimaan”. Kultainen se on vain siksi, että satuit ostamaan kullan

värisiä maalitusseja Tiimarin loppuunmyynnistä 70% alennuksella.

Aamiainen kuin tuulen kuiskaus. Katselet ikkunasta autiota piha-aluetta ja

huomaat olevasi täysin vapaa, siis tarpeeton. Maisema ei harmaudessaan

houkuttele erityisemmin ja orvaskeden molemmin puolin taitaa olla aivan

yhtä lohdutonta ja vetistä; sikäli sitä saattaisikin sulautua maisemaan.

Näin on! Ihanteellinen naamioituminen antaa hyvät mahdollisuudet lähteä

vaklaamaan ihmisiä vaanivia tonttuja. Mitähän ne mahtavatkaan puuhata?

Insinööri syrjäytymisvaarassa

Astun bussiin ja hivuttaudun tyylipuhtaalla moonwalkilla kenenkään

huomaamatta takaosaan.

Katsastan matkustajien takaraivot ja ajatuskuplat, joista osa on täysin

tyhjiä. Kyydissä vaikuttaa olevan kattava läpileikkaus syvistä riveistä,

kansan todellinen edustus.

Elämässään onnelliseen tuntemattomuuteen jäävä, ilmeisen kujeileva,

keski-ikäänsä nähden pidäkkeetön matkustaja piirtää enempää

ajattelematta viikset linjurin istuimen taustamainokseen, vaikkei vielä

varsinaisessa villiintymisiässä olekaan. Wanna-be- bi -nuorisoseurue

katselee hölmistyneenä toisiaan, onko tuo aivan tosissaan. Moralisti puree

hammasta ja paheksuu kansalaistottelemattomuutta hiljaa mielessään

oman koodistonsa estyneisyyden takia. Talousliberalisti taas muljauttelee

silmiään markkinatalouden vastuuttoman haittaamisen vuoksi, näkee

tuhotyön kaupan esteenä, viedessään huomion itse tuotteesta.

Kansantalouden taantuma tai rappion uhka vaanivat kaikkialla. Onnistunut

ostotapahtuma varmaankin toimisi esimerkkinä seuraavalle asiakkaalle,

mutta ketju jää nyt alkuunsa toteutumatta. Markkinatalous on juuri niin

vahva kuin asiakkaiden ketjun heikoin lenkki, vaikka kapitalismi onkin tässä

röyhkeästi ryöstökalastanut kommunismin sloganeiden vesillä. Okei,

hyväksyttäneen, että kaikki vaikuttaa, mutta hieman deterministiseltä ja

haavoittuvalta kuulostaa. En tykkää.

Viheranarkisti istuu myrtyneenä hieman kulahtaneissa

kuomasaappaissaan, ylipukeutuneena vallitsevaan säätilaan nähden, jottei

vain tuhlaa luonnonvaroja. Hän olisi halunnut tapansa mukaan kävellä,

mutta lienee erehtynyt haksahtamaan nykyajan kiireeseen. Siinä sitä sitten

istutaan aloillaan ja toivotaan, etteivät suuttumus ja itsesyytökset vie liikaa

energiaa, minkä menetyksen joutuisi korvaamaan ylimääräisellä

luomuporkkanalla. Kierre on valmis ja tuho vaanii.

Imigrantti katselee kaihoisasti ikkunasta ja päivittelee maailman menoa.

Fundamentalistisimmalla hetkellään hän pohtii sotajoukkoihin liittymistä,

innovoi t-kirjainten ja epäsopivia reittejä lentävien mehiläisten

itsehurhapommittamista. Yhtä lailla kaikki Maapallon tienristeykset tulisi

tuhota, sillä ne saattavat muistuttaa yli lentäviä lintuja kristinuskon

olemassaolosta.

Syrjäytymisvaarassa oleva insinööri koettaa keksiä pyörää uudelleen ja

hymyilee venyvin käsittein kokiessaan olevansa lähellä ratkaisua.

Ennätän painaa pysähtymisnappia juuri ennen leikki-ikäistä poikaa, joka

alkaa itkeä ja kapinoida silmäpussiensa taa piiloutuvalle äidilleen.

Ulkona liukenen värikkääksi kuorrutteeksi kohmettuvalle loskalle tien

pientareella ja jään kärsivällisesti odottamaan aurauskalustoa.