Enää ei ole kiire

Aamu. Päättynyt on työ ja kaikki eiliset ovat jo painuneet Unholaan.

Maailma on kylmä paikka ja kietoudun ihooni hieman tiukemmin. Tuuhea

kuusi pidättelee pisaroita, enkä huomaa yhdenkään pääsevän ikivihreän

läpi.

Puistoinen kävelytie, jota ei tee mieli häiritä kiirehtimällä. Pientalojen vielä

uinuvat puutarhat. Aamukaste paljastaa tuntemattomuuteen tuomitun

kulkijan eilisten huurujen hoipertelevan reitin. Ei ole kiire mihinkään, sillä on

jo myöhäistä. Puut ovat jo naamioituneet uusiin väreihin, osa riisuutuu.

Auringon säteitä hamuavat pinnat tarrautuvat menneeseen kesään, mutta

tappionsa on vääjäämätön.

Saavun asvalttipäällysteelle, missä ihmiset elävät eristäytyneinä ja

yksinäisinä. Hetken huumassa harkitsemattomasti pysäköityjen

ajoneuvojen virhemaksut lämmittävät maahan pudonneina syksyn

henkäyksen alla sinnittelevää aluskasvillisuutta. Asemalaiturilla joku

hymyilee itsekseen, mikä saa ikääntyneen ottamaan vaivihkaa pari taka-

askelta. Hyljeksitty lasipullo on kappaleina muiden paheksuttavana, eikä

kuitenkaan saa yrittämään eläytymistä eilisen kantajansa kurjuuteen.

Linnut eivät kavahda epäsymmetristä oksennuslätäkköä, kenties joku

norjan kielen oppinut simultaanitulkki on vieraillut. Tämä jää arvoitukseksi,

sillä en pysty erottelemaan mahansisällön ominaismakua. Linnut ehtivät

siivoamaan jäljet ennen kuntatyöntekijöitä, mikä on hyvä, sillä työläisen

mahassa kiertää. Jumalallinen väliintulo, kai, eikä ole juuri nyt tarvetta

erota kirkosta tai kilpailuttaa uskontokuntia.

Juna saapuu juuri sopivan mittaisena kohdalleni, saatan haistaa telin ja

jarrut. Ovet avautuvat ja kuulen niiden sulkeutuvankin hetimiten.

Maisemien vaihduttua juuri sopivasti, astun puolihuolimattomasti junasta

kuin yli horisontin. Mietin, saavuinko johonkin.

Ei riitaa naapurissa

Astuin sisään aivan hiljaa, koska en halunnut naapureiden huomaavan

mitään. Päivä oli kaiketi ollut kaunis, riippuen mitä kukin pitää kauniina. C-

duuriasteikko tai tarkoitukselliset, oikea-aikaiset riitasoinnut, auringonkehrä

tai sateen aikaansaama salamyhkäisyys, tuoreen ruohon tai napalmin

tuoksu aamuisin. Mitä väliä.

Oli hiljaista, aivan hiljaista. Naapurissa ei riidellyt kukaan. Saatoin kuulla

jääkaapin vaimean ropinan, kellon viisarien vääjäämättömän etenemisen

seinällä, vaikkeivät koskaan päädykään mihinkään, kunhan vain virtaa

riittää. Mahtaa ahdistaa moinen.

En toivonut samankaltaista kohtaloa tai pelännyt uutta ja päätin muuttaa

elämäni suunnan. Siispä kävelin takaperin keittiöön ja kokosin listan

menneisyyteni käännekohdista. En kuitenkaan ymmärtänyt takaperoisesta

kirjoituksestani mitään ja palasin vanhaan.

Hengitin syvään ja aloin säveltää hieman lisää hiljaisuutta, yhteyden

vähittäistä katoamista, vieraantuneisuuden vankeutta, vaikenemista

rohkeuden puutteessa, ihmisten välistä etäisyyttä äänimaiseman päälle.

Sliding through the suburban apartment with rollerblades and

simultaneously through another apartment. Hmm. Vielä lausumattomiksi

jääneet sanat vedetään viime hetkellä takaisin kuin tyrä painettaisi

paikalleen, vaikka kofeiiniyliannostus tai ylimääräinen lasi viiniä tekisivätkin

omia hassutuksiaan siellä, missä aivot sijaitsevat. Viimeinkin keskiluokkaan

kohonneen perheen kurjistumisen kolkko kääntöpuoli.

En ollut varma hiljaisuuteni puhtaudesta, enkä välttynyt menetettyjen

mahdollisuuksien paineelta enempää kuin savukkeen nokkaan tarrautuva

tuhka tai tuulen riepottelema ilmaisjakelulehti, mihin kukaan ei syventynyt

ajatuksella, vaikka sillä olisi ollut jotakin annettavaa oikealle ihmiselle.

Kamppailin fatalismin kanssa. Mitä jos tuntematon missaa

käänteentekevän, uuden ajatuksen? Ympäristön tuhoutumisen riskit,

talousjärjestelmän kriisiin tai neuvot parisuhteen pelastamiseksi.

Samalla pelkäsin toivon metastaasien kasvamista elimistössäni.

Psykologinen itsemurha

Katselen verhojen lomasta, kun lätäkkö piha-alueella kiusaantuu sen

rauhaa häiritsevistä syyspisaroista. Se mulkoilee pahansuovasti, mutta

mitä ihmettä se odottaa minun tekevän, kun kaikki keskittymiseni kuluu

oman yksityisyyteni varjelemiseen. On oltava jatkuvasti valppaana, etteivät

vaan viereisen talon naapurinkyttääjien verhot heilahda vaaran merkiksi.

Miksi juuri minun on pidettävä huolta lammikkopahasista, jotka muutenkin

ovat uneliaiden kulkijoiden aggression tunteiden projektiokohteita aivan

vastentahtoisesti? Kysyn vaan, en minä purnaa.

Ei kai kukaan odota valvontaa suurempaa suojelua, vaikka sateenvarjo

lojuukin kenkätelineelläni ilmeisen toimettomana? Olen vakaasti päättänyt,

etten ota turhia riskejä ovesta ulos astumalla, mutta heikot hetkensä ne on

paatuneilla kivilläkin.

Muistan syntymäni vastoin teoreetikon tahtoa ja otan psykologisen

itsemurhan riskin astumalla ulos ovestani. Olen alasti ja yksin maailmassa.

Ympärillä avautuu mustavalkoinen, kuhiseva viidakko, jonkun paholaisen

puutarha. Astinlauta johonkin vuodenaikaan; ohikulkumatkalla olevaan

talveen, seuraavaksi lähestyvään kevääseen. Kylmyys.

Ulkomaailma ilmestyy eteeni. Valppauteni vaihtelee, enkä ole jatkuvasti

vakaan tietoinen valintani riskeistä. Vaitonaiset puut ympärilläni kuitenkin

rajoittavat vapaata kulkuani, eikä asuinalueen kaavoitus tunne sääliä

yhtään enempää vaan tuntuu rytmittävän askeleitani. Alaraajojeni aikeiden

ja ristipaineiden alituinen kamppailu.

Varon ihmisen kohtaamista, sillä ilmeen muuttuminen ihmisen kasvoilla

saattaisi vaarantaa energiataloutemme saati sitten ihmisten väisteleminen

tuhansin ja taas tuhansin ylimääräsin liikkein. Tiedostan silmäysten ilmeiset

riskit. Tuntemattoman vastaanottavaisuuden etsimisen seuraamukset.

Kielen muuntuminen kanssakäymisessä, täytesanojen merkityksettömyys,

enkä tahtoisi kuulla omaa ääntäni ensimmäistä kertaa kolmeen päivään.

Tahdon heikkous ja potentiaalinen mukautuminen. Umpimielisyydestä

luopuminen. Oman mielen rapautuminen ja vääjäämätön apatia

ylivoimaisen edessä. Autuaan unohduksen putoaminen taskusta ja sen

peruuttamaton lipuminen ulottumattomiin hulevesien mukana.

Virhearvioiden lisääntyminen logaritmisesti. Varmojen totuuksien

suhteellisuus keinovalossa.

Palaan mukavuusalueelleni ja koetan pestä kaiken suihkussa pois, mutta

vieraan hoitoaineen tuoksu pääsee alveoleihini. Dissosiaationi tuntuu kohti

katsotulta ja kontaminoituneelta.

Tämä on syksy.

Eläinten paha tahto

Nykyajan lapset etsivät itseään maailmasta vailla kasvoja.

He uskovat kaiken olleen menneessä mustavalkoista ja tv-juontajan

nähneen kuvaputkesta ihmisten koteihin. Ennen öljykriisiä ja Biafraa jopa

hymyileminen koko kasvoilla oli hyväksyttyä, eikä puheensorina

keskeytynyt koskaan, ihmisen uteliaisuudesta puhumattakaan.

Pienenpienet kukkakärpäset saattoivat pistää vaarallisesti ja osalla

eläimistä oli paha tahto. Vanhemmat olivat erehtymättömiä ja

kuolemattomia. Kaninkolosta saattoi päästä uusiin maailmoihin.

Merkkijonoilla oli salattuja merkityksiä. Talot eivät voineet täälläpäin sortua,

toisaalta etäisiä paikkoja ei ehkä oikeasti ollut olemassakaan. Itse oli

haavoittumaton ja maailma illusorinen. Kaikki on aina ollut, kuten nyt.

Aikuisten maailma oli vaivatonta sivuuttaa täydelleen. Jääkaappi täyttyi

lempiherkuilla kuin itsestään ja rahaa oli seinän sisällä rajattomasti.

Tulevaisuus rajoittui seuraavan keksin syömiseen, minkä oli mieluiten

tapahduttava heti.

Evoluutioloikasta huolimatta kaikki lausuttu pätee; ihminen on vain

muuntunut digitaaliseksi. Ihmiset saavat toisiltaan kylmää olkapäätä kuin

maailma olisi päällystetty, vihamielisillä, pulupiikkeihin vertautuvilla

mekaanisilla viesteillä; älä nyt siihen jää. Läheiset lipuvat hiljalleen pois,

eikä muutosta edes pane merkille.

Hän on maailmassa itseään älykkäämpien lelujen ympäröimänä, hukassa

niiden keskellä, elämäntaidon rajoittuessa laitteiden käyttämiseen.

Ihmiskontaktit taas rajoittuvat teknisiin tukitoimintoihin.

Tekoäly on jo voittanut meidät, laitteet leikkivät meillä kuin omistamillaan

lemmikeillä, hallitsevat elämäämme, hakeutuvat kosketeltaviksi, ehkä

nauttivatkin siitä. Emme välitä tiedostaa tilannettamme ja kuvittelemme

tekevämme kaiken tämän vapaasta tahdostamme. Silmämme surkastuvat,

jos sinistä valoa ei saatavilla, vaara uhkaa. Muuten olemme sokeita

ympäristön tarjoamille virikkeille, eikä mielikuvitustakaan enää löydy

laitteiden tarjoaman keinomaailman ulkopuolelta. Lajin säilymisen kannalta

vielä välttämättömien vanhempien kanssa käytävä dialogi kuuluu: Voiks

kattoo tai pelata? Okei.

Hymyilevät paperikuviot tai muutkaan pyöreät muodot eivät enää kiinnosta

vastasyntyneitä, geenistömme ei katsele taaksepäin. Ihmishahmot

näyttävät turhan epämääräisiltä, eivätkä ne kiinnitä huomiotamme

välittömän tyydytyksen puuttuessa. Ihmiset ovat aivan liian arvaamattomia

sijoituskohteita, tunteiden tai minkään muunkaan.

Tyhmempikin tekee omat päätelmänsä ja ostaa uuden version.

Seksiä edes vallan välineenä

Taksikyytien täyttämien viikonloppujen tietää päättyvän aikanaan, kuten

käy kaikelle muullekin. Siis viimeistään keskiviikkona. Taksinkuljettaja on

asemassaan matkalla läpi tuiskeen tai pimeyden kuin aluksellaan halki

hyisen lähiavaruuden. Hän saapuu paikalle vähäeleisesti, vaikka uskoo

kyseessä olevan pelastajan toinen tuleminen, pohtii lapsenomaisesti,

olisiko kohtaaminen latautunut ja arvokas. Hän poimii epätoivoiset ja

uupuneet matkaajat kyytiin; turhautumisen ollessa vääjäämätön.

Hoipertelijat juuri ja juuri löytävät takapenkin, eivätkä tahdo pysyä istuma-

asennossa. Katse harhailee eri suuntiin, eikä kieli ole mitään tunnetuista.

Kuljettajan pettymys asiakkaisiinsa. Täydellinen hiljaisuus juuri, kun on yön

pimein hetki ja vaikea pysytellä valvetietoisuudessa. Tai humaltuneen

onnellisen estoton olotila ja kaikkivoipainen sopertaminen näennäisesti

järkeenkäyvistä hassutuksista, kun omaa suutakin kuivaa niin penteleesti.

Ennalta-arvattavat kysymykset yön hiljaisuudesta tai väistämätön ”oletko

isäntä vai renki”. Niin kuin työn vähyys ei kävisi muutenkin luonnolla. Saako

ampua?

Kysymykset voisi lähettää autiolle saarelle, jos sellaisia vielä on. Niiden

puutteessa Mururoan atollitkin käyvät, jos Ranska suostuu tekemään

kokeita ydinasepelotettaan uusiakseen.

Elämä ihmisineen on niin kovin ennalta arvattavaa. Atolleille voisi lähettää

myös tv:ssä kiljuvat yhdysvaltalaisnaiset ja räppäreiden laiskanrytmikkään

ääntelemisen. Väärinpäin pudonneet voileivät ja kadonneiden sukkien

parit. Mustat huulipunat. Perseen alle roikkumaan jääneen muodin.

Ajattelemattoman kopioimisen. Nykyajan lämpökynttilät turhan lyhyine

paloaikoineen. Kaikkien tuotteiden epäsopivat pakkauskoot.

Vaikeaselkoisen käsitetaiteen. Pakonomaisen pyrkimyksen pysytellä ajan

hermolla teknologian kehityksessä. Tietokoneiden toimintahäiriöt ja

ohjelmistoviat. Vikaan vieneen intuition, jonka oikeellisuudesta on

edelleenkin sitkeän vakuuttunut. Selän taputtamisen syleiltäessä.

Mannerjään hupenemisen ja passinhaun vaikeuden.

Miksei myös osaamattoman nasaaliäänen viljelemisen ja absoluuttisen

sävelkorvan taakan? Juurien ja siipien ainaisen epäsuhdan. Ajan hampaan

ikinuoren kaulalla. Niinku, liialliset, niinku, täytesanat. Päättymättömät

tarinat. Määränpään tuntemattomuuden. Liian monta kertaa virheellisesti

yritetyt pin-koodit. Ennenaikaiset valomerkit. Työhaastattelun, johon et

päässyt edes epäonnistumaan. Virheellisen minäkuvan hetkellä, kun saat

itsesi kiinni housut nilkoissa. Hupenevan tallennustilan. Vähemmistöjen

sorsimisen. Kaksinkertaisen rasismin. Vanhojen valokuvien haalistumisen.

Seksin käyttämisen vallan välineenä ja seksin käyttämättömyyden edes

vallan välineenä.

Muuta sinne ei tule lähettää, sillä luonto niillä main on kuulemma

haavoittuvaista.

Varvasamputaatio ja kihti

Tuntematon katsoi kohti ilman ennakkovaroitusta. Sokeaa uskoani ihmisten

erillisyyteen ei näemmä ollut riittävän huolellisesti testattu laboratorioiden

ulkopuolella, juuri siinä oven ulkopuolella. Vialliset, tuhoa kylvävät

opinkappaleet kaiken jatkumisesta tultaisiin arvioimaan puolueettomissa

olosuhteissa.

Ehkä on kohdattava tosiasiat, ehkä kaikki ei aina jatkukaan, kuten on ollut.

Ei se pelkästään huono asia ole, sillä saattaahan diabeteksesi edetä niin

onnellisesti, että tuntohäiriöt tai amputaatio lopettavat kihtivaivasi laakista.

Tai saat helpotusta rattiraivoosi, jos keskisormesi ei nivelrikon vuoksi enää

nouse yhtä terhakkaasti kuin aiemmin, eikä soveltuvuuttasi ratin taakse olla

alituiseen kyseenalaistamassa. Sinulta voi myös säästyä aikaa, jos

juoksuradalla jo lähtöviivan ylittäminen saa sinut hengästymään, tuo

harjoitus riittäköön.

Ei haittaa, jos et enää kuule heinäsirkkojen ääntä, sillä hyönteiset eivät ole

EU:ssa hyväksyttyä ravintoa ensinkään, eikä savukkeen palamisen rapina

tai savun kiemurteleminen ilmassa ole sittenkään kovin tarpeellisia

havaintoja nykymaailman ristipaineissa. Jos käsivarsiesi pituus ei enää riitä

näön tarkentamiseen, saatat saada helpotusta maailmankirjallisuuteen

liittyneisiin syyllisyyden tunteisiisi. Jos tuttu oksanhaara on liian korkealla

kiivettäväksi, et ainakaan putoa sieltä alas.

Viimeistään hampaiden mustuessa ja ikäpyramidin kääntyessä päälaelleen

on syytä varautua muutoksiin. Kaikki luulevat korviesi äkkiä kasvaneen ja

hiustesi harmaantuneen yhdessä yössä ja saat näin kunniallisen keinon

ulkonäköpaineistasi luopuaksesi. Jos teet edestakaista liikettä vain

hampaita pestessäsi, saatat välttyä jännetupin tulehdukselta. Lapsesi saa

jo päättää ihan itse ihonsa läpäisemisestä ja olet vailla sananvaltaa,

kokoeron vuoksi myös ilman väkivaltaa ja saat näin rauhan. Säästyt

muutamalta käynniltä roskiksella, jos harjaasi ei enää viikkokausiin ole

takertunut hiuksia, koska niitä ei ole. Joudut hienomotorisin perustein

palaamaan tarralenkkareiden käyttämiseen, mikä voi osaltaan helpottaa

holtittoman verenpaineen hallinnassa.

Sinulle on saattanut kertyä aikamoinen kokoelma tuntemattomien

ikääntyneiden valokuvia, joita esitellen saat karkotettua jälkikasvusi

liepeiltäsi, kun alat heihin väsyä. Avaanpa kansion.

Sielun voyeristi

Vetäydyin omaan maailmaani keittiön pöydän ääreen olutta juomaan,

tylsistynyt ilme kasvoillani ja koetin kadottaa identiteettini. Parhaimmillaan

henkilöllisyytensä muistaa vain, jos sattuu olemaan nuori ja joutuu

esittämään paperinsa kaupan ruokalähetille lisää kaljaa saadakseen. On

hyvä istua hiljaa ja pysytellä pois ikkunoiden lähettyviltä, vaikkei niistä

yleensä sisään näkisikään. Alituiseen pelkäät jonkun harjaantuneen

voyeristin katsovan sieluusi ikkunaruudun läpi. Tai pelkäät, ettei ole mitään

nähtävää. Ainoa syy ikkunoiden pesemiselle voisi olla omien heijastusten

välttäminen, ne kun tuntuisivat yksityisyyden loukkauksilta, kun sellaista

vähiten odottaa. Jos pesuhommiin sattuisi ryhtymään, olisi työ paras hoitaa

yön pimeydessä, etteivät naapurit vain näkisi kiinnostaviksi luulemiaan

elonmerkkejä henkilökohtaiselta reviiriltäsi.

Sitä asuu maailmassa, joka ei oikeasti tarvitse tai halua sinua, muttei ole

koskaan kertonut syytä tähän, joten päädyt itsekin kääntämään sille

selkäsi. Peilit seinillä on käännetty nurinpäin, kenties rikottu, mutta sentään

säilytetty aiemman elämäsi lapsen uskon vuoksi. Josko sittenkin, muttet

usko tähän sisimmässäsi. Naapuritalon ikkunoiden pimeät ruudut

lohduttavat selittämättömästi, muttet vaivaudu tai tohdi muutoksen

mahdollisuuden pelossa tutkimaan tätäkään mielesi sopukkaa. Päivän

sisällöksi riittää aivan hyvin, että harjoittelee tupakoimaan vasemmalla

kädellä tai tekee ennätyksiä, miten pitkäksi saa savukkeen tuhkan

kasvamaan sen putoamatta hallitsemattomasti. Myös humalatilan

optimoinnissa kehittyy; kakkos- tai viidennen juopottelupäivän

päihtymyksen optimoiminen juuri sopivaksi oman suosikkiohjelmasi

katsomisen kannalta ja ohjelma voi olla yhtä hyvin aamun tv-shop kuin

suurella rahalla tuotettu kansainvälinen menestyskin.

Tv tuijottaa sinua intensiivisesti ja yrität näyttää rauhalliselta kuin

tupakkakauppias erikoisliikkeessään. Asemassa, missä rakennuksen

kivijalassa tuoretta tupakkaa tai kahvia päivät läpeensä haistellut ei voi

näyttää muulta kuin rauhalliselta. Hän tuntee valikoimansa sekä kykenee

silmät sidottuina ja vain vasenta kättään käyttäen löytämään hyllyrivistöstä

tietyn tupakkalajikkeen tai hopeoidun, juuri tietyllä hevosaiheella koristellun

bensiinisytyttimen asiakkaan sellaista umpimähkään pohtiessa. Sellaista

tapahtui aikana, jolloin kivijaloissa vielä oli erikoistuneita myymälöitä,

aikana, jolloin rakennuksissa vielä oli kivijalat.

Tänä päivänä asiakas ei pääse samalle luontevuuden asteelle. Hän

saapuu liikkeeseen kuin pakon edessä, kävellen kömpelösti kuin alleen

olisi äkisti kasvanut toinenkin vasen jalka askellusta häiritsemään.

Kasvoillaan on ilme, vaikkei haluaisi ja se on vaivaantunut kuin miehellä,

joka käy itsensä kanssa jaakobinpainia, miettiessään, pitäisikö perhettä

lähteä viemään hektiseen yleisötapahtumaan vai kenties vaikkapa nostaa

jalkansa ylös, avata olut tai grillata. Sitä tuntee olevansa oman

mukavuusalueensa ulkopuolella, kun tähän saakka on saanut elää kuin

eteisen ovi, jonka liike on edestakainen ja estyneellä tavalla

ennakoitavissa.

Siirrän painoani ja tuoli narahtaa. Elonmerkki. Pelästyn hieman.

Pohjois-Korean ohjuskokeet

Huomasin loman olevan päättymäisillään, eikä tosiasia tulisi muuttumaan.

Halusin kuitenkin siirtää tämän ja muutkin käytetyt ajatukseni toisaalle. Olin

lopen kyllästynyt niiden läsnäoloon.

Mikä neuvoksi? Onhan ihminen kautta aikain koettanut tyhjentää mieltään

eri keinoin. Kemiallinen turtumus, tehokkaassa mantrassa pitäytyminen,

tee-se- itse -aivosiirrännäinen aasialaisesta markkinakojusta, yllättävä

juoksupyrähdys ja muina miehinä vihelteleminen, äänteleminen kyyhkysen

tapaan haukan ilmaantumisen toivossa, itseruskettavien voiteiden äkillinen

käyttö, jotta ajatukset eivät tunnistaisi lähdettään, tajunnantilan

muokkaaminen vaikkapa hyperventiloimalla vai napakka isku päähän?

Päätöksentekoavaruuteen eksymisen todennäköisyys oli kohonnut

riskiluokkaan, mikä ei ainakaan parantanut tilannettani.

En tuntenut onnistuvani pyrkimyksissäni, sillä ajatukseni olivat oppineet

levitoimaan yläpuolellani jo aikaa sitten. Nyt ne kulkivat rimpuillen

mukanani kuin matkalaukku, jossa on rikkinäiset pyörät vastakkaisissa

kulmissa.

Mieli on täynnä ihmiselle vieraita, pettäviä, huonosti yhteensopivia ja

havaintoja vääristäviä ajatuksia. Innokkaita ja menestysreseptillä matkaan

lähteneitä ajatuksia, jotka nousevat hetkeksi lentoon, mutta räjähtävät

kappaleiksi jo lähietäisyydellä kuin Pohjois-Korean varhaiset ohjuskokeilut

tai kuin ilotulitusraketit, jättäen jälkeensä vain hangen päällä lepääviä

mustuneita hylsyjä, jotka vielä viikkojenkin jälkeen kiukuttavat yliherkkiä

koiran omistajia. Hääkakkukoristeltuja ajatuksia, jotka etäältä katsottuina

saattavat miellyttää silmää ja kohentaa mielialaa, mutta tarkemmin

tarkasteltaessa kaikki ylenpalttinen krumeluuri saa makeannälkäisenkin

viimeistään pääaterian jälkeen menettämään ruokahalunsa.

On muodollisesti istuvia ajatuksia kuin pilkullinen pyjama, joka on huonosti

nukutun yönkin jälkeen kuin pakasta vedetty, kuosin saattaa kelpuuttaa

vain näkökyvyttömyydellä siunatut. Ja tietysti salakavalasti kelvollisten

ajatusten joukossa ja hiljalleen niiden elinvoiman imevät ajatukset, jotka

kasvavat kuin rikkakasveina kukkapenkin varjoissa, mistä kukaan ei niitä

huomaa tai tule näennäisen vaarattomina kitkeneeksi, mutta joiden saattaa

ulkopuolelta tarkasteltuna havaita muuttaneen koko arvojärjestelmän tai

persoonallisuuden hiljalleen toisenlaiseksi.

Immuniteettini oli rauennut ja palasin arkiaskareiden pariin.

Epäoikeudenmukaisessa maailmassa

Maisema lipuu ohitse. Betonilaatan sinnikkyys ja sen kokema ylenkatsonta.

Laiturilla lojuu kulutushyödykkeitä, jotka harmittavat ohikulkijaa.

Kukapa säälisi kerran riemulla tervehdittyä oluttölkkiä äkillisen

arvonalennuksensa vuoksi? Tölkkiä, joka viskataan asemalaiturille

hermostuneena junan saapuessa aivan odotetusti ja aikataulunsa

mukaisesti. Viimeiset, kiireiset kulaukset ovat ahnaita ja

velvollisuudentuntoisia, nautinnon tehdessä tilaa pakonomaisuudelle. Ei se

hyvältä maistu ja pian kaikkensa antanut, suunnittelijan pöydällä ylpeyttä

tuntenut muoto lojuu tuulen riepoteltavana hyisellä laatoituksella. Hyvällä

tuurilla joku poimii sen ja vie kotinsa lämpöön mukanaan ja rakastaa sitä

taas hetken, kunnes taas muuttaa mielensä ja kiroaa valumia

palautusautomaatilla. Huomaamattomiksi jääneet valumat pilaavat

parisuhteen tai ehkä ympäristöteon suorittanut teinimutanttininjakilpikonna

joutuu arestiin, puhutelluksi, ellei ikävämmän, epäoikeudenmukaisen

sanktion kohteeksi, kun hyvää tarkoittanutta syytetään kaljoitteluun

sortumisesta jälleen kerran väärin perustein.

No, maailma on ollut täynnä epäoikeudenmukaisuutta aina Josef K.: n

ajoista. Tällaisena aikana ihminen saattaa tulla poistetuksi lentokoneesta

tai junasta ilman syytä, pääsy baariin evätään. Voi tulla oikeudettomasti

kaltoinkohdelluksi luutuneen virkailijan taholta. Sivuutetuksi nimitysten

suhteen. Ylennykset. Parinmuodostus. Musiikkiasi ei näinä aikoina kannata

julkaista. Kustannussopimusta ei löydy. Tärkeiden picnic-kutsujen

onnistumisen pilaa teeskentelemättömän pahantahtoinen vesisade.

Tanssiaskelet eivät enää löydä jalkoihisi, vaikka joskus olivat niissä.

Ranskanleivän hinta noussut, kun olet juuri saanut tarvittavat hilut kasaan

niitä tyhjiä tölkkejä keräämällä.

Ihmisen valtaa outouden tunne – ei minkään tunteen tilalle. Mihin enää

luottaa? Missä oikeus? Kuka ajaisi asiaasi eriytyneisyyteen kasvaneessa

ajassa, kun auto ei starttaa, vaikka valot vain unohtuivat ihan vahingossa

päälle. Parisuhteesi osoittaa entistä selkeämpiä purkautumisen merkkejä,

vaikka väitetty virheesi oli silkka vahinko ja varmaankin joku neurologinen

häiriö, mistä ei voi itse olla vastuussa. Myöhästyt, vaikka mielesi lähti

melkein ajoissa liikkeelle.

Syyn ulkoistaminen ja minää tukeva attribuutio. Mitä, jos maailmankuvasi ei

niistä huolimatta enää sovikaan yhteen vallitsevan todellisuuden kanssa?

Viheltelen.