perjantai 27. tammikuuta 2017
Miltei syyntakeeton
Ei minua voi vetää tapahtuneesta henkilökohtaiseen vastuuseen,
suhtaudun toki vakavasti työntekoon. En tunnista, että työpäivän merkitys
olisi hiipunut hiljalleen kuin kohentamaton nuotio. Ehkä vain olen sikeästi
nukkuvaa sorttia, en herännyt kunnolla ja työpäivä sattui harmillisesti
jäämään väliin. Ehkä torkkutoiminto ei toiminut kunnolla tai käteni toimi
liiankin hyvin, sammuttaen hälytyksen liian monta kertaa täysin
tietämättäni. Tai ehkä en ollut huomannut vaihtaa asentoa riittävän usein ja
käteni ei enää toiminut, olin sairauslomakunnossa, mutta en voinut
ohimenevän pareesin vuoksi ilmoittaa poissaolostani. Ehkä, sillä varma en
voi olla.
Ei minua voi syyttää huikentelevasta sattumasta. Muistan vain
painautuneeni kokonaan kiinni vieraaseen vartaloon, tunteneeni sen
jokaisen liikkeen kuin ominani. Luultavasti kosketuksen lämpö ja pehmeys
viettelivät itsekkyyttä stimuloivia aivoalueitani ja tiettyjä, niin kovin
turmiollisia yhdisteitä. Serotoniini, oksitosiini, mitä niitä onkaan. Olin nuori
ja oli kesä, en ehkä voinut itselleni mitään. Tai ehkä menneisyyteni oli jo
päättänyt tapahtumista puolestani.
En voi ottaa vastuuta yllättävästä rahanmenostani, sillä olisin aivan yhtä
hyvin voinut päätyä voitolle. Luottamus henkilökohtaiseen menestykseeni
oli rajaton. Olin voimieni tunnossa, mikä on sinällään päihdyttävää, mutta
tunsin myös ymmärtäväni pelipöydän jakajaa katseesta. Juuri, kun pääsin
omilleni, oli voittoputki päällä, eikä silloin tokikaan voi lopettaa. Jatkuva
tappiosuunta taas kääntyy jo kylmien todennäköisyyksienkin valossa.
Epäilen pirun käyneen olkapäälläni; en ole varma, mutta jossakin
vaiheessa minua kyllä kutitti.
En itse varmaankaan juonut liikaa, mutta jotakin pääsi tapahtumaan.
Väliintuleva muuttuja. Jokin minussa joi lasin tyhjäksi, vaikka olin jo
päättänyt lopettaa. Otin uuden juoman, juoma otti juoman, juoma otti minut,
vaikka tolkutin itselleni alvariinsa, ettei minun ole enää jano. No miten
luulisitte käyvän, kun järki ja tahto käyvät ikuista taisteluaan elintilasta?
Luultavasti minulla on jokin diagnosoimaton, neurologinen häiriötila, mistä
en ole koskaan kuullutkaan. Lisko minussa oli varmaankin hereillä.
En tarkoittanut ostaa kolmatta, samanlaista kenkäparia, mutta kun ne
näyttivät ja tuoksuivat niin hyviltä juuri siinä esillepanossa. Ammattilaiset
ovat tuon kaiken suunnitelleet, miten minä maallikkona olisin voinut
vastustaa hypistelemisen huumaa, ostohetken huumaa, omistamisen
huumaa. Ihmisen autius ilman maallista hyvää. Keitä me muka olemme
ilman meitä ympäröiviä tavaroita? Mitä siitä, jos katumus lyö kasvoille heti
ostohetken jälkeen, onhan elettävä hetkessä. Miten niin koti on jo täynnä
tavaraa? Kyllä tuolle paikka löytyy.
Vedenpitävät alibit. En ollut siellä. Se oli joku muu näköiseni. Minulla oli
kuitti todisteena, mutta ulkomaalaistaustainen joukkio vei sen kuin olisivat
tienneet, mitä tekivät, ajattele!
En edes pidä hänestä. Miksi olisin tehnyt niin? Täysikuu, matalapaine tai
muu säätyyppi vaikutti minuun.
Tosiasiat ja koko muu kulttuuri on väärässä, eikä ymmärrä mistään mitään.
sunnuntai 15. tammikuuta 2017
Taksikuski ja humalainen
On yö ja taksisuhari on pettynyt asiakkaisiinsa. Joko on liian hiljaista ja
asiakkaita on liian vähän tai sitten vääränlaiset asiakkaat pilaavat hyvän
hiljaisuuden. Humaltuneen asiakkaan kaikkivoipaisuus ja onnellinen olotila,
kun itsellä suuta kuivaa niin penteleesti. Samat, mieltä uuvuttavat
kysymykset. Oletko isäntä vai renki? Onko ollut hiljaista (kuin ei tietäisi) tai
täydellinen hiljaisuus hetkellä kun on hankala pitäytyä valvetietoisuudessa.
Tutkijan pettymys urakehitykseensä. Sitä on sitoutunut työhönsä, sinnitellyt
niukoilla resursseilla, tullut mielestään epäoikeudenmukaisesti sivuutetuksi
virkoja jaettaessa, odottanut oikeuden jonakin päivänä tapahtuvan, tehnyt
pitkää päivää ja sivutuotteena pilannut perhesuhteensa. Vieraat lapset
kotona ovat salaa kasvaneet suurikokoisiksi ja nyt julkaistu, uusi
tutkimusnäyttö uhkaa osoittaa oma, hellitty teoria
paikkansapitämättömäksi. Onko koko elämäntyö mennyt hukkaan?
Bajamajan pettymys päihtyneihin. On tullut vasta tyhjennetyksi ja olisi
valmis ottamaan orgaanista tavaraa vastaan, tarjoamaan pinnistelleille
ansaittua helpotusta. Mutta eikö mitä! Juhlakansa kusee tyhjyyttään
kumisevan kopin ulkoseinään ja jaloille. Epäuskon hetkellä sitä tulee
esittäneeksi itselleen kysymyksiä oman olemassaolonsa tarkoituksesta ja
sijaintinsa perusteista. Vastaukset vain uupuvat.
Sukan pettymys oharit tehneeseen pariinsa. Yhdessä on koettu
kaikenlaista, selvitty pesukoneen virheellisesti valituista ohjelmista, eletty
samassa rytmissä, kuljetettu kantajansa melkoisen kiinnostaviinkin
paikkoihin koiranilmasta ja veden vihmonnasta huolimatta ja päästy perille
uskon puutteesta huolimatta. Voisi vaikka vannoa, että sitä mentiin pesuun
yhtä matkaa, mutta nyt toista ei näy missään ja vaikka perimätieto aina
tällaisesta varoitteleekin, ei tilanteeseen siltikään ole tullut varautuneeksi.
Mitä on sukka ilman toista, hylkiö. Itsekin menettää käyttöarvonsa moisen
Ohari-Ollin seikkailujen myötä. Perkele.
Vakuumipakatun lihakimpaleen pettymys Kesä-Reiskaan. Vaikka on itse
tullut kasvatetuksi vastuuntuntoiseksi osaksi eläintä ja pitänyt huolen ajan
viettämisestä juuri sopivassa lämpötilassa, katkeaa kylmäketju
kalkkiviivoilla. Ja kaikki romuttuu vain siksi, että joku päättää pitää
ammattiyhdistysliikkeelle niin kovin tärkeän 12 minuutin kahvitaukonsa,
joka on taipuvainen venähtämään hulvattomastikin. Siinä sitä sitten
lojutaan muovilaatikossa; niin lähellä, mutta hieman väärässä paikassa.
Sitä tuntee paheksuvat katseet ja voi vailla elävää hermotustakin miltei
imitoida nenän nyrpeää ilmettä, aivan kuin olisi itse tehnyt jotakin väärää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)